maanantai 23. tammikuuta 2017

Frozen huumaa


Vuosi 2017 on alkanut vauhdilla, tammikuu jo loppusuoralla. Palataan vielä pikaisesti viime vuoden puolelle parissa seuraavassa postauksessa. Tällä kertaa muistelen Frozen huumaa!

Frozen animaatio taitaa olla tällä hetkellä pikku tyttöjen ja myös poikien kesto suosikki ja oheistuotteita löytyy kaikkea maan ja taivaan väliltä. Meillä ainakin Frozen on ajoittain todella kovassa nosteessa, onneksi nyt alku vuodesta näyttää jo taas laantuvan. Tämän äidin korvat ei vaan enää jaksa yhtään kertaa leffan tunnari biisiä--- Let it go, let it gooooooo! APUA! Neidillä häämöttää 6 v synttärit ensi kuussa ja alkuun oli toiveissa Frozen syndet, mutta "paha" äiti ylipuhui Trollisynttärit. Katsotaan kuinka monta kertaa synttärisankarin mieli vielä ennen juhlia muuttuu.

Sitten itse aiheeseen. Minulla on ollut tapana ennen joulua tehdä pyynnöstä yksi tilaustyö ja tänä vuonna sain pyynnön tehdä Frozen lapaset kouluikäiselle fanille. Osasin jo varautua, että joudun työn tekemään tupalana kun oma fanini asiasta kuulee.


Ensimmäiseksi halusin kokeilla silmukoiden jäljittelemistä uudelleen Lonkero- sukkien jälkeen. Nappasin Pinterestista hamahelmi taulukon ja jäljittelin Elsan ja Annan ihan peruslapasten pohjaan. Nyt vihdoin ja viimein tuli sellainen olo, että silmukoiden jäljitteleminen alkoi onnistumaan. Lapaset neuloin Novitan Nalle langasta ja silmukointiin käytin Gjestalin Maija lankaa. Tykkäsin näistä lapasista itse todella paljon, mutta mielestäni nämä oli liian lapsekkaat jo kouluikäiselle. Neitokaiseni otti nämä siis omakseen.


Tilaustyön toteutin Dropsin Fabel langasta. Neuloin kuvion kirjoneuleena ja kuvion ohjeen nappasin Facebookin Voihan Villasukka ryhmästä. Näissäkin lapasissa neuloin resorin valepalmikolla, se tuo mukavaa prinsessamaisuutta ihan peruslapasmalliin.


Tällä mallikuvalla lapasesta tuli enemmän ison tytön näköinen mutta silti hahmot on helposti tunnistettavissa. Frozen elokuvassahan jää ja lumi on keskeisessä osassa joten lapasten värit oli helppo valita. Toivottavasta lapaset lämmittää omistajaansa talven tuiskuissa.


Tilaustöihin on kiva laittaa vielä kortti, joka kertoo "tuotteen" olevan käsityötä. Taakse kirjoitin langan tiedot sekä pesuohjeet. 


Blogilla on kohta YKSI vuotias! Hurraa! Kun vajaa vuosi sitten haaveilin blogista, niin epäilin vahvasti omaa pitkäjänteisyyttä. Siitä olin varma että käsitöitä kyllä teen yhden blogin edestä, mutta jaksanko niistä tehdä juttuja. Stressasin myös päivitystahtia. Vuoden aikana postauksia on tullut ihan mukavasti ja bloggailusta on muodostunut ihana pako arjesta. Synttäreiden kunniaksi ajattelin pistää arvontaa blogissa pystyyn. Siitä enemmän juhlapäivän tienoilla. Nyt kaikille lukijoille ihania talvipäiviä ja nautitaan ajoittain pilkistävästä auringosta! 

Hande

ps: Frozen synttärit meni Trollien ohi noin tunti siitä kun sain muka tyttären ylipuhuttua...




2 kommenttia: